tiistai 14. kesäkuuta 2016

Yöttömät yöt







Tä postaus ehti olla jo hetken julki tekstittömänä melankoliapäisyyksissäni. Päätin kuitenkin kertoa vähän jotain.

Lähdin mökiltä noin kello 23 pintaan kävelemään pitkin kylälle vievää hiekkatietä. Mulla oli saappaat jalassa ja kamera kädessä. Öinen metsä on jotenkin maaginen. Kaikkialla on niin hipihiljaista, et pienetkin rasahdukset kuulostaa jättien kävelyltä. Ja sitten ku yhtäkkiä rymiseekin kunnolla. Näin kahdeksan kilometrin kävelymatkalla kaksi mäyrää, muutaman peuran ja yhden hirven. Kyllä niiden liikkumisesta ääntä lähtee.

Elämä on välillä niin mystistä. Tällä hetkellä on jälleen sillanen olo, et haluaisin lähteä kiertämään Afrikkaa ja jäädä sinne. Siitä toi biisikin kertoo. Siinä on fiilistä.




6 kommenttia:

  1. Kesäyöt ja yksin tehdyt seikkailut on parhautta!

    VastaaPoista
  2. tosta biisistä tuli jotenki huikee fiilis ja toi videoki on niin kiehtova. kiitti ku jaoit ja tartutit sun matkakuumeen mullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakuumeeseen auttaa vain hävyttömän halvat lentodiilit! Itse kuitenkin tyydyn nyt Savonlinnaan matkaamiseen xD

      Poista